Kotiin annettavat kotihoidon tukipalvelut
Kotiin vietävät tukipalvelut on tarkoitettu tukemaan asiakkaan kotona selviytymistä. Tukipalveluja on mahdollisuus saada myös ilman säännöllisen kotihoidon palvelujen tarvetta, mikäli niiden avulla turvataan asiakkaan itsenäistä kotona selviytymistä.
Tukipalveluiden tarve arvioidaan tekemällä palvelutarpeen arviointi asiakasohjausyksikössä. Arvioinnissa kartoitetaan asiakkaan toimintakyvyn ja itsenäisen selviytymisen lisäksi hänen omaistensa ja muiden läheisten mahdollisuus osallistua asiakkaan auttamiseen.
Kotiin vietävien tukipalvelujen myöntämisen perusteet iäkkäiden palveluissa
Sosiaalihuoltolain mukaiset tukipalvelut kotona asumisen tueksi
Kotiin kuljetettava ateriapalvelu:
Kotiin kuljetettu ateria myönnetään henkilölle, joka ei itse sairauden tai alentuneen toimintakyvyn takia pysty joko tilapäisesti tai pysyvästi valmistamaan ruokaansa eikä kykene järjestämään ruokailuaan muulla tavoin. Hyvinvointialueen myöntämä ateriapalvelu voidaan myöntää yli 14 vuorokautta kestävään ateriapalvelutarpeeseen silloin kun asiakas tarvitsee ateriapalvelua päivittäin.
Kotiin kuljetettava ateriapalvelu
Vaatehuoltopalvelu:
Vaatehuoltopalvelua voidaan myöntää henkilölle, joka ei alentuneen toimintakyvyn vuoksi kykene huolehtimaan itsenäisesti tai läheisverkoston turvin vaatehuollosta tai järjestämään sitä muulla tavoin. Myöntämisen lähtökohtana on tukea asiakkaan kotona asumista ja arjessa selviytymistä yksilöllisesti.
Vaatehuoltopalvelu kohdennetaan pienituloisille asiakkaille, joiden ei ole mahdollista hankkia palvelua itse. Palvelu järjestetään ensisijaisesti palvelusetelillä. Alla olevien bruttotulojen ylittyessä asiakas ostaa palvelun itse. Tuloina otetaan huomioon säännölliset bruttotulot, verovapaat tulot, osinko-, korko- ja vuokratulot, laskennallinen metsätulo, Kelan etuudet (hoitotuki, kotihoidon tuki).
- Yhden hengen talous (bruttotulot) 1200 €/kk ja säästöraja 5000 €
- Kahden hengen talous (bruttotulot) 2200 €/kk ja säästöraja 8000 €
Siivouspalvelu:
Siivouspalvelua voidaan myöntää asiakkaalle, jonka toimintakyky on alentunut siten, että hän ei kykene huolehtimaan kodin itse tai läheistensä avustuksella ylläpitosiivouksesta tai hankkimaan sitä yksityisiltä palveluntuottajilta läheisverkostonsa kanssa. Siivouspalvelun myöntämisen lähtökohtana on tukea asiakkaan kotona asumista ja arjessa selviytymistä yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Siivouspalvelun myöntäminen perustuu palveluntarpeen arviointiin asiakkaan kokonaistilanne ja asuinolosuhteet huomioiden.
Siivouspalveluun kuuluu perussiivous päivittäisessä käytössä olevissa tiloissa. Siivouspalvelu voi sisältää esimerkiksi imuroinnin, pölyjen pyyhkimisen ja wc:n pesun. Palvelu kohdennetaan pienituloisille asiakkaille, joiden ei ole mahdollista hankkia palvelua itse. Palvelu järjestetään ensisijaisesti palvelusetelillä. Alla olevien bruttotulojen ylittyessä asiakas ostaa palvelun itse. Tuloina otetaan huomioon säännölliset bruttotulot, verovapaat tulot, osinko-, korko- ja vuokratulot, laskennallinen metsätulo, Kelan etuudet (hoitotuki, kotihoidon tuki).
- Yhden hengen talous (bruttotulot) 1200 €/kk ja säästöraja 5000 €
- Kahden hengen talous (bruttotulot) 2200 €/kk ja säästöraja 8000 €
Asiointipalvelu:
Asiointipalvelua voidaan myöntää henkilölle, joka ei alentuneen toimintakyvyn vuoksi kykene asioimaan itsenäisesti, läheisverkoston tai muun palvelun turvin kodin ulkopuolella eikä välttämättömiä asiointeja pystytä järjestämään muulla tavoin. Asiointipalvelun myöntämisen lähtökohtana on tukea asiakkaan kotona asumista ja arjessa selviytymistä yksilöllisen tarpeen mukaan. Asiointipalvelulla ei voi korvata kauppojen kotiinkuljetuspalvelua, mikäli kauppapalvelua on käytettävissä asiakkaan asuinalueella.
Palvelu kohdennetaan pienituloisille asiakkaille, joiden ei ole mahdollista hankkia palvelua itse. Palvelu järjestetään ensisijaisesti palvelusetelillä. Alla olevien bruttotulojen ylittyessä asiakas ostaa palvelun itse. Tuloina otetaan huomioon säännölliset bruttotulot, verovapaat tulot, osinko-, korko- ja vuokratulot, laskennallinen metsätulo, Kelan etuudet (hoitotuki, kotihoidon tuki).
- Yhden hengen talous (bruttotulot) 1200 €/kk ja säästöraja 5000 €
- Kahden hengen talous (bruttotulot) 2200 €/kk ja säästöraja 8000 €
Osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävä tai tukeva palvelu:
Asiakkaalle voidaan myöntää palveluntarpeen arviointiin perustuen etäryhmätoimintaa osallisuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen edistämiseksi. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, ketkä eivät itsenäisesti pysty osallistumaan sosiaalista kanssakäymistä edistävään toimintaan oman kodin ulkopuolella. Ensisijaisesti pyritään tukemaan henkilön muuta osallisuutta kodin ulkopuolella.
- Etäryhmätoiminnalla tarkoitetaan etäyhteyksin järjestettävää ääni- ja kuvavälitteistä fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä edistävää ryhmämuotoista toimintaa.
- Etäryhmätoiminnan myöntämisen edellytyksenä on, että asiakas hyötyy ryhmämuotoisesta toiminnasta ja hän kykenee sitoutumaan toimintaan.
- Etäryhmätoiminnan asiakkaan toimintakyvyn tulee olla riittävä kyetäkseen osallistumaan ryhmään teknologiavälitteisesti.
Muut sosiaalipalveluna myönnettävät tukipalvelut
Turvapalvelut:
Turvapalvelu voidaan myöntää, kun asiakkaalla on terveydentilassa epävakautta, eksymistä, kaatuilua tai niiden uhkaa ja hän kokee turvattomuutta. Asiakkaalle voidaan hankkia turvapuhelin tai tarpeen mukaan paikantava GPS turvaranneke, jolla asiakas voi hälyttää apua.
Asiakkaan turvapuhelinpalveluun on mahdollista liittää erilaisia lisälaitteita asiakkaan tarpeiden mukaan. Näitä ovat mm. ovihälytin, savu- ja palovaroitin, häkähälytin ja kaatumishälytin.
Kotona asumista tukeva teknologia
Kuljetuspalvelu – sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki:
Asiakkaalla on oikeus hakea sosiaalihuoltolain mukaista liikkumisen tukea, jota myönnetään asiointi- ja virkistysmatkoihin. Palvelu myönnetään henkilöille, jotka tarvitsevat tukea ikääntymisessä liittyvän toimintakyvyn heikentymisen johdosta sekä muille liikkumisessa tukea tarvitseville henkilöille, jotka eivät ole oikeutettuja vaikeavammaisten kuljetuspalveluihin. Lisäksi omaa autoa ei ole käytettävissä. Sosiaalihuoltolain mukaan kuljetuspalvelun myöntäminen perustuu yksilölliseen palvelutarpeen arviointiin.
Kuljetuspalveluhakemuslomakkeen löydät sivulta: Lomakkeet ja hakemukset
