Jenni Routama, terveyskeskuksen kesälääkäri/lääketieteen kandi (viides vuosi), Honkaharjun hyvinvointiasema
Etujoukkueen jäsenenä Jenni tykkää tutustua uusiin ihmisiin. Hän kokee Ekhvan etujoukkueen yhdistävän ihmisiä.
– Olen tänä kesänä enimmäkseen kyselijän roolissa, kun kaikki on uutta, Routama kertoo ja lisää sitten, että pitää vain rohkeasti uskaltaa kysyä.

”Olen tänä kesänä ollut enimmäkseen kyselijän roolissa, kun kaikki on uutta.”
OMA TYÖ
Jenni on töissä kesälääkärinä 5. vuoden kandin oikeuksilla Honkaharjun hyvinvointiasemalla Imatralla.
– Työssä parasta ovat ihmisten tarinat ja mahdollisuus auttaa ihmisiä. Tykkään kohdata jokaisen asiakkaan ja haluan antaa vastaanotolla asiakkaalle mukavan kokemuksen.
– Perusterveydenhuollon monipuolinen työ haastaa. Tässä työssä on paljon asioita, jotka pitää huomioida, mutta juuri siksi tämä onkin mielenkiintoista.
Urapolku
Uusi sana: kardiologi – lääketiede alkoi kiinnostaa
”Olin ala-asteella, kun opin uuden sanan kardiologi. Vaarilla oli sydänsairauksia.”
Kiinnostus lääketieteeseen on ollut mukana pienestä pitäen. Koulussa Jenni tykkäsi biologiasta, kemiasta ja muista luonnontieteistä.
Välivuosi
Lukion jälkeen Jenni alkoi olla väsynyt opiskeluun, joten piti välivuoden.
Lääkäriopinnot
”Lääkäriopinnot oli kuitenkin unelma, ja kun aika oli oikea, pääsin paperivalinnalla sisään Helsinkiin.”
Harjoittelut ja kesätyöt
Lääkäriopintojen aikana Jennillä oli ollut mm. viikon mittaisia harjoitteluja. Kesän 2024 Jenni työskenteli Jorvissa sisätaudeilla 4. vuoden kandina.
Haku Honkaharjuun
Etelä-Karjalan Keskussairaalassakin Jenni oli ollut muutaman viikon harjoittelussa.
”Sieltä jäi tosi hyvä fiilis. Työyhteisöstä välittynyt hyvä tunnelma ja yhteisöllisyys jäivät mieleen ja saivat hakeutumaan Etelä-Karjalan alueelle töihin.”
Lisäksi hänellä on ystävä sairaanhoitajana Honkaharjussa.
”Hyvä tunnelma sai minut hakemaan.”Kesälääkärinä Honkaharjussa
”Kesätyöpaikkana tämä on ollut tosi hyvä. Täällä on järjestetty kesälääkäritapahtumia ja otettu avoimin mielin mukaan yhteisöön. Lisäksi täällä on hyvät työolot, inhimilliset aikataulut ja hyvä ohjaus.”
Kesälääkärinä Jenni kokee oppineensa paljon. ”Ihan konkreettisia juttuja asiakkaan lähettämisestä erikoissairaanhoitoon ja lähetteiden tekemisestä. Lisäksi ajankäytön ja ihmisten kanssa työskentelyn osalta olen saanut hyvää oppia.”
Tulevaisuuden suunnitelmat
Ensi vuonna Jenni pitää välivuoden. Tarkoitus olisi tehdä syventävää tutkielmaa ja muutamia töitä kandina.
”Toivon, että näiden lisäksi on aikaa tehdä myös omia taidejuttuja. Haluaisin kovasti julkaista omaa musiikkia.”
Sen jälkeen koittaa kuudes opiskeluvuosi. ”Tulevaisuudessa kiinnostaa terveyskeskustyö. Tai sisätaudit tai lastentaudit.”

”Kesälääkärinä on oppinut paljon konkreettisia juttuja, kuten milloin lähettää potilas erikoissairaanhoitoon ja miten tehdä lähete.” Jenni Routama kehuu, miten on saanut tukea ja ohjausta omalta työyhteisöltään.
Miten yhteisöllisyys & Etujoukkue on näkynyt Ekhvalla?
Routama kokee päässeensä hyvin mukaan työporukkaan.
– Gynekologisella osastolla sain jo esimakua siitä, miten eteläkarjalaiseen yhteisöön pääsee mukaan.
Honkaharjussa Routama on ehtinyt olla haastatteluhetkellä vasta pari viikkoa, mutta kokee, että kesälääkäritapahtumat ja edellisen harjoittelun aikaan osunut Nuorten lääkäreiden yhdistyksen vapunvietto ovat tutustuttaneet työn kannalta tärkeään verkostoon.
Jokainen kohtaaminen on tärkeä
– Tässä työssä asiakkaiden kertomat tarinat ovat yksi mielenkiintoisimmista kohtaamisten sisällöistä. Pidän tärkeänä, että asiakas saa vastaanotollani käydessään mukavan kokemuksen, Routama kertoo.
Kesälääkärille syntyy kohtaamisia asiakkaiden lisäksi myös työyhteisössä sekä vapaa-ajalla.
– Vanhempieni käydessä vierailulla kävimme katsomassa hienon koskishown. Lisäksi olen tykännyt hetkistä, kun on ajettu työporukalla Lappeenrantaan koulutukseen tai illanviettoon. Matkalla on syntynyt hyviä keskusteluja, Routama kuvailee.

”Etelä-Karjala on rauhallista aluetta verrattuna pääkaupunkiseutuun. Koen, että täällä lääkäreihin panostetaan paljon.”
Suosittelisin Ekhvaa työpaikkana kaikille hyvien työolojen vuoksi
Routama kokee saaneensa Ekhvalla tukea, ohjausta, uusia työkavereita, tärkeitä asiakaskohtaamisia ja monipuolista oppia.
– Honkaharju on ollut tosi hyvä paikka työolojen, inhimillisten aikataulujen ja hyvän ohjauksen vuoksi. Ekhvalla nähdään vaivaa työhyvinvoinnin eteen. Lääkäreihin panostetaan ja tietenkin toivon, että samalla tavalla myös muihin ammattikuntiin.
Routama suosittelee työnantajansa Ekhvan lisäksi myös Etelä-Karjalaa alueena.
– Verrattuna pääkaupunkiseutuun, jossa olen asunut ja opiskellut, täällä on rauhallista. Kun olen pyöräillyt töistä majapaikkaan ystävieni luokse, luonnon rauha on läsnä, verrattuna pk-seudun hektisyyteen, Routama vinkkaa.
Hän on miettinyt jo itsekin paluuta Ekhvalle.
Seuraaville kesätyöläisille Routamalla on vielä vinkki:
– Kaikesta kannattaa kysyä. Ja ottaa päivä kerrallaan. Kaikesta selviää kyllä, vaikka olisikin paljon uutta. Työyhteisöltä saa tukea.