“Asiakkaat – heihin kiintyy”, kiteyttää kiertävä perhehoitaja Terhi Kuolimo. Puoli vuotta perhehoitajana toiminut Kuolimo on löytänyt tehtävän, jossa arjen pienillä asioilla on suuri vaikutus ikäihmisten hyvinvointiin.
Terhin tausta on liikunta-alalla, jossa hän työskenteli noin 30 vuotta. Fyysisen työn käytyä raskaammaksi suunta vaihtui perhehoitotyöhön.
− Olen aina pitänyt tekemisestä ja saanut hyvää mieltä toisten auttamisesta, niin ajattelin, että tämä voisi sopia minulle – ja alan vaihto on kyllä tuntunut oikealta ratkaisulta, kertoo Kuolimo.
Jokainen kohtaaminen on erilainen
Terhi Kuolimo hoitaa pääasiassa 75–94-vuotiaita ikäihmisiä. Asiakkaat ovat omatoimisia, mutta arjessa on erilaisia toimintakyvyn rajoitteita. Tapaamisten ytimessä on yhdessä tekeminen.

Pyrin asiakkaan kanssa siihen, että jokaiselle tunnille olisi aina jokin agenda – emme pelkästään istuskele. Kävellessä tai ruokaa laittaessa voidaan samalla jutustella, niin toimintakyky ja kunto kehittyy siinä sivussa ja asiakas tulee kuulluksi.
Terhi Kuolimo
Tekeminen sovitetaan aina yksilöllisesti asiakkaan tilanteeseen.
Kaikkien kanssa voi tehdä asioita – mutta missä suhteessa, se täytyy miettiä aina erikseen.
Kuolimo korostaa kohtaamisen merkitystä. Kodeissa toimitaan aina asiakkaan tavoilla ja rytmissä – asiakkaan toimintakykyä ja voimavaroja kunnioittaen.
Yksinäisyyteen helpotusta ja toimintakykyyn vahvistusta
Kiertävän perhehoitajan tapaamiset tuovat ikääntyvän arkeen turvallisuuden tunnetta, rytmiä ja läsnäoloa. Kuolimon mukaan palkitsevimpia hetkiä ovat ne, kun hän näkee asiakkaiden voimavarojen lisääntyvän ja sosiaalisten taitojen palautuvan. Pienetkin muutokset, kuten lisääntynyt keskustelu, aktiivisuus tai rohkeus osallistua arkeen, kertovat hyvinvoinnin kohentumisesta.

− Kun olin itse kipeänä enkä pääsyt asiakkaan luo, kertoi asiakkaani käyneensä itsenäisesti suihkussa, kertoo Terhi esimerkin.
Säännölliset kohtaamiset tukevat ikäihmisen toimintakykyä, sosiaalisia taitoja ja oma-aloitteisuutta.
Läsnäoloa ja aitoa halua auttaa
Kiertävän perhehoitajan tehtävä edellyttää arvostavaa ja kunnioittavaa asennetta ikäihmisiä kohtaan. Kuolimo kuvaa, että ala sopii ihmiselle, jolla on halua auttaa, kärsivällisyyttä ja avoin sekä joustava asenne.
− Mielestäni pelkkä kahvittelu ei riitä eikä ole tarkoituksen mukaista. Päivään on hyvä sisällyttää asiakkaan toimintakykyä tukevaa tekemistä, koska uskon, että tekeminen on se juttu, joka saa asiakkaat voimaan paremmin, kuvailee Terhi.
Asiakkaan toimintakyky määrää tahdin ja suunnan. Arkeen voi luoda jatkuvuutta suunnittelemalla tekemistä etukäteen – näin asiakkaalla on myös jotain, mitä odottaa.
Merkityksellinen työ jättää jäljen

Terhi Kuolimo kertoo, että perhehoitajan tehtävä on paitsi mieluisaa, myös hyvin merkityksellistä.
Olen asiakkaalle hänen kätensä jatke, kun toiminta iän myötä hidastuu.
Kiertävän perhehoitajan arkeen mahtuu paljon iloa, huumoria ja lämpimiä hetkiä. Hyvät keskustelut ja mieluisat korttipelituokiot tuovat rentoutta päiviin.
− Asiakkaan kanssa olen aina pieni pilke silmäkulmassa, Terhi hymyilee.
Ja palaute asiakkaalta puhuu puolestaan:
− Hää on niin reipas – ihanan aktiivinen ja ystävällinen, kuvailee asiakas Leena Terhi-hoitajaa.
Tukea omaishoitajien arkeen
Kiertävä perhehoito tuo helpotusta myös omaishoitoperheisiin. Perhehoito on yksi omaishoidon vapaan järjestämisen vaihtoehdoista, joko kiertävänä perhehoitona asiakkaan kotiin tai perhekodissa.
Terhi Kuolimolla on kaksi asiakasta, joiden kotona käydessään hän auttaa sekä hoidettavaa että omaishoitajaa. Lyhytkin käynti voi olla merkityksellinen.
“Kun menen paikalle, omaishoitaja lähtee usein omille asioilleen – näin hän saa omaa aikaa ja hengähdystauon. Teen sillä välin ruokaa, jotta omaishoitaja kotiin palatessaan pääsee suoraan ruokapöytään.”
Terhi huolehtii arjen sujumisesta:
− Olen asiakkaan kanssa kaksi tuntia, ja kolmannen tunnin käytän omaishoitoperheen yhteiseen hyvään, kuvailee Terhi.
Perhehoidon hakeminen
Ikäihmisen ja omaishoitoperheiden perhehoitoa haetaan oman asiakasvastaavan kautta tai soittamalla sosiaalipalveluiden neuvontaan ja ohjaukseen ma-pe klo 9–15 puh. 05 352 2370.
Kiinnostaako sinua perhehoitajana toimiminen? Seuraava valmennus alkaa lokakuussa 2026
Seuraava ikäihmisten perhehoidon ennakkovalmennus alkaa Lappeenrannassa 5.10.2026. Haku valmennukseen päättyy 31.7.2026.
Valmennuksesta ja hakemisesta lisätietoja antaa Minna Valtonen p. 040 6511876.
Lisätietoja:
Minna Valtonen, perhehoidon koordinaattori, puh. 040 651 1876, [email protected]

