• Hengitystie-infektiota sairastaville sekä COVID-riskiryhmäläisille suositellaan maskin käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon tiloissa Read more
Etusivu » Artikkelit » Yleinen » Asunto ensin -malli tähtää päihteiden käytöstä johtuvien haittojen minimointiin

Asunto ensin -malli tähtää päihteiden käytöstä johtuvien haittojen minimointiin

,

Asunto ensin -ideologiaa mukailevaa toimintaa pilotoidaan ensimmäistä kertaa Etelä-Karjalassa Papinraitin asumisyksikössä. Mallin ajatuksena on, että oma koti antaa parhaan lähtökohdan elämän kuntoon saamiselle. Se perustuu ajatukselle, että oma asunto on kuntoutumisen lähtökohta eikä raitistumisen jälkeen saatava palkinto. Ihmisiä kannustetaan minimoimaan päihteiden käytöstä johtuvia haittoja, mutta heitä ei velvoiteta pyrkimään päihteettömyyteen.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen työntekijät työskentelivät Joutsenossa sijaitsevassa Papinraitin asumisyksikössä kahdesti viikossa vuoden 2023 syyskuuhun saakka. Nyt käynnistyvän uuden toimintatavan myötä työntekijöiden läsnäoloa lisätään kohteessa niin, että työntekijät ovat asumisyksikössä paikalla arkisin joka päivä. Läsnäolon lisäämisellä tavoitellaan asukkaiden kuulluksi tulemista, arkielämästä suoriutumista sekä tarjotaan halukkaille mielekästä ja kuntouttavaa toimintaa. 

Toimintamalli lisää asukkaiden ja ympäristön hyvinvointia

Papinraitin asumisyksikössä asuu tällä hetkellä noin 20 ihmistä. Asukkailla on tyypillisesti pitkäaikaisia ja vakavia päihdeongelmia ja haasteita elämänhallinnassa. Nämä näyttäytyvät kohteessa esimerkiksi ympäristön siivottomuutena, yksikön turvattomuutena ja häiriökäyttäytymisenä. Kohteen verrattain alhainen palvelutaso ei ole mahdollistanut yksilökeskeistä suunnittelua, missä asiakkaan tuki ja hoito järjestetään yksilön tarpeiden pohjalta.

Uudistettua toimintaa Papinraitilla ohjaa Asunto ensin -periaatteet, kuten toipumisen tukeminen, haittojen vähentäminen sekä vapaaehtoisuuteen perustuva aktiivinen osallistuminen. Käytännössä yksikössä tehtävä työ pohjautuu vuorovaikutukseen työntekijöiden ja asukkaiden kanssa, yhteiseen kuntouttavaan tekemiseen sekä palveluohjaukseen.

– Haluamme tarjota asiakkaille mahdollisuuden hyvään elämään päihteistä huolimatta. Samalla uskomme, että häiriökäyttäytyminen, väkivallan uhka sekä siivous- ja korjauskustannukset vähenevät, kertoo toimintayksikön esihenkilö Tiina Luukkonen.

Arkipäivisin kohteessa työskentelevät hyvinvointialueen psykososiaalisen kuntoutuksen työntekijät yhdessä Päihdepalvelukeskus-projektin työntekijöiden kanssa. Sosiaaliohjaaja työskentelee Papinraitilla kolmena päivänä viikossa. Näillä toimenpiteillä pyritään myös varmistamaan, että asiakas saa oikeaa palvelua oikeaan aikaan. Tulevaisuudessa on tarkoitus panostaa lisäksi ympäristötyöskentelyyn sekä yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa, kuten poliisin.

Tavoitteena uusi iso asumisyksikkö

Asunto ensin -toimintamallin pilotointi Papinraitilla liittyy Päihdepalvelukeskus-projektiin, jonka kehittämistyön tarkoituksena on saada kontakti niihin ihmisiin, jotka ovat joko kokonaan palvelujen ulkopuolella tai liian löyhästi palveluiden piirissä.

Projektin tavoitteena on seuraavan kahden vuoden aikana avata Etelä-Karjalaan ensimmäinen Asunto ensin -toimintatapaa noudattava asumisyksikkö. Uuteen yksikköön voitaisiin yhdistää nykyisiä pieniä ja huonokuntoisia asumisyksiköitä sekä päiväkeskus päihteidenkäyttäjille. 1.7.2023 voimaan astunut laki on velvoittanut hyvinvointialueet järjestämään matalan kynnyksen päiväkeskustoimintaa, johon voi osallistua myös päihtyneenä. On tärkeää tarjota asiakkaille yksikkö, jossa henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden.

Lisätietoja: 

Tiina Luukkonen, toimintayksikön esihenkilö, puh. 0400 154 556
Vesa Piikki, palvelupäällikkö, puh. 044 791 4431
Anne Laine, projektipäällikkö Päihdepalvelukeskus, puh. 040 350 9988

HAPPEE2 – Hyvinvointialueemme palvelut ja prosessit edelleen edelläkävijöinä -hanke
Customer service