• Hengitystie-infektiota sairastaville sekä COVID-riskiryhmäläisille suositellaan maskin käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon tiloissa Read more
Etusivu » Artikkelit » Työ hyvinvointialueella » Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ensihoitaja Dimitri Lisitsyn palkittiin arvokkaalla tunnustuksella
Dimitri istuu autossa ja katsoo kameraan - kaunis maisema näkyy taustalla

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ensihoitaja Dimitri Lisitsyn palkittiin arvokkaalla tunnustuksella

, ,

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ensihoitaja Dimitri Lisitsyn palkittiin Pro Janne Lindström -tunnustuksella. Palkinto kantaa työvuorossa menehtyneen ensihoitajan nimeä ja palkinnon myöntävät Vuoden ensihoitajaksi aiemmin valitut henkilöt. Tunnustuksen saajan tulee mahdollisimman hyvin edustaa itsensä kehittämistä ja työssä oppimista, potilaslähtöisyyttä, työyhteisön tai siihen verrattavan yhteisön toiminnan kehittämistä sekä alueellista, valtakunnallista tai kansainvälistä vaikuttavuutta.

Lisitsyn on työskennellyt Etelä-Karjalassa uransa alusta lähtien, mutta on sen lisäksi kiertänyt tutustumassa sekä suomalaisiin että kansainvälisiin ensihoitoyhteisöihin ja ansiokkaasti kirjoittanut niistä reportaaseja ensihoitoalan julkaisuihin. Lisitsyn kehittää itseään ja osaamistaan aktiivisesti sekä kouluttaa kollegojaan.

­– Dimitri on kunnianhimoinen ja ahkera, ensihoidon kehittämisestä innostunut ensihoitaja, joka tekee työtään suurella sydämellä, kertoo Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ensihoidon toimintayksikön esihenkilö Kati Saarikivi ja jatkaa.
– Hänellä on aina monta rautaa tulessa ja hän kiertää ahkerasti esimerkiksi kouluttamassa, mutta hän haluaa silti kouluttautua jatkuvasti itsekin. Dimitri on reilu, ammattitaitoinen, aktiivinen ja aina hyväntuulinen työkaveri, jota koko työyhteisö kovasti arvostaa. Tämä palkinto meni täysin oikeaan osoitteeseen. Olen ylpeä Dimitristä, hänen siipensä tulevat kantamaan vielä pitkälle.

Janne Lindström oli Dimitrin ammatillinen esikuva, minkä vuoksi hän erityisesti arvostaa saamaansa tunnustusta.
­– On suuri kunnia saada arvostamani ensihoitajan nimeä ja arvomaailmaa kantava tunnustus, kertoo Lisitsyn.
– Olen kaiketi tehnyt jotain oikein, kun näin varhaisessa vaiheessa uraa saan kyseisen tunnustuksen. En yhtään osannut arvata tätä palkitsemista, enkä kyllä tiedä kuka selväjärkinen on tämmöistä ensihoitopuuhastelijaa mennyt ehdottamaan – mutta kiitos siitä, naurahtaa Lisitsyn.

Parhaillaan Lisitsyn opiskelee työnsä ohella Extreme medicine -maisteriopintoja Iso Britanniassa Exterin yliopistossa. Ääriolosuhteiden ensihoidon opintoihin kuuluu verkko-opintoja, lähiopetusjaksoja ja erilaisia vapaavalintaisia kursseja esimerkiksi vuoristo-olosuhteissa ja aavikolla.

Dimitri vesiputouksen edessä

Dimitri Lisitsyn on ensihoidon kehittämisestä innostunut reissaaja. Extreme medicine -maisteriopinnoissa Dimitri syventyy ääriolosuhteiden ensihoitoon, jota harjoitellaan asutuksesta kaukaisissa viidakoissa, jäätiköillä ja jopa avaruudessa.

Kuvat: Dimitri Lisitsyn

Customer service